OSALLISUUTTA EDISTÄVÄ AMMATILLINEN HOITO JA KASVATUS
Lastensuojelua tehdään yhdessä vanhempien, lasten ja henkilökunnan kanssa. Sitä nimenomaan tehdään enemmän kuin puhutaan, koska esimerkin voima on tässäkin kohtaa aivan keskeinen. Kuten aiemmin blogissamme kerroimme, hyvä kohtelu ja lasten oikeudet ovat ykkösenä. Sijaishuollon pitää olla laadukasta ja kunnioittavaa aina. Lapsen oma vastuu kasvaa tietysti sopivassa määrin iän myötä. Vanhempien vastuu sitä vastoin pienenee sitä mukaan, kun lastensuojelun toimet vankkenevat. Tilanne on tietysti aina yksilöllinen ja jokaisen perheen kohdalla tilannetta pohditaan koko ajan yhdessä. Kasvatusvastuun jakaminen on usein kaikille helpottavaa ja se lisää voimavaroja kokonaisvaltaisesti. Tällä tavalla voidaan myös saavuttaa riittävä luottamus ja ikkuna voimaantumiselle sekä myönteisille muutoksille vanhemmuudessa.
Kasvatusvastuussa olevan henkilöstön tulee puolestaan tietää lain puitteissa, miten lapselle tai nuorelle asetetaan turvalliset rajat ja miten tarvittaessa suojellaan koko yhteisöä hankalissa tilanteissa, joihin liittyy vaikkapa aggressiivisuutta tai omaehtoisuutta. Koko homma on yhteispeliä. Eikä varmasti kannata odottaa täydellisyyttä keneltäkään. Pyrkimys ymmärtää toista ja kokea niin myönteisiä kuin vaikeitakin asioita yhdessä, on sen sijaan paljon armollisempi ajattelutapa. Tämä vaatii rohkeaa dialogia ja mentalisaatioon pohjautuvan toimintakulttuurin vahvistamista. Keskustelun kohdalla meidän aikuisten tulisi myös muistaa olla normalisoimatta leimaavia sanavalintoja, jotka ylläpitävät vanhaa passiivista ja sulkeutunutta toimintakulttuuria. Nykyaikaiseen sijaishuoltoon päästään eikä jouduta. Moderni ja laadukas sijaishuolto mahdollistaa todella hyvän tuen ja avun. Valitettavasti usein kuitenkin puhumme asiasta aivan toisin.
Lastensuojelu on inhimillistä ja paljon tunteita herättävää työtä. Koko organisaation vastuulla on riittävän psyykkisen ja toiminnallisen tuen suunnittelu ja toteutus. Meillä Go Strongilla se tapahtuu moniammatillisten tiimien, tiiviin esihenkilötyöskentelyn kautta, työnohjauksen, oman lisäkoulutuksen ja tietysti työterveyshuollon kautta. On monia tapoja toteuttaa tällainen toimiva tukijärjestelmä ja on muistettava, että erityisesti lastensuojelun sijaishuollon kohdalla palveluntuottajia on pieniä ja isoja, eri tavoin erikoistuneita ja omalla tavallaan jokainen varmasti erityisiä. Tätä monimuotoisuutta jatkossakin kyllä tarvitaan. Toisaalta meidän tulee lisätä yhteneviä toimivia rakenteita ja menetelmiä. Tällä on vaikutusta myös valvonnan näkökulmasta. Keskustelua perustyön sisällöstä ja sen kehittämisestä tulee siis jatkaa kaikilla yhteiskuntamme päättämisen tasoilla. Myös kehittämisessä pätee tekemisen voima. Tehdään eikä vain puhuta!
