Olemmeko me kaikki eläväiset jotenkin yhteydessä toisiimme? Miksi metsässä tuntuu niin hyvältä? Onkohan valon kajastuksen hetki aamuisin ja iltaisin yhtä taianomainen myös muiden mielestä? Näin ajatteli tuleva mestari Karhu noin kymmenvuotiaana istuessaan nuotiolla kallion päällä kotitalonsa lähettyvillä. Paikka oli turvallinen. Siellä oli leikitty muiden tulevien mestareiden kanssa usein aamuvarhaisesta iltamyöhään. Kallion päältä näkyi metsää ja suota. Tuolta paikalta saattoi nähdä kurkien tanssivan, joutsenten kaartavan taivaalle tai hirven ja jäniksen liikkuvan puiden lomassa. Ei ollut tulevalle mestarille epäselvää millainen on luonnon voima ja yhteys ihmiseen, niin ihmeellisen kauniilta tuo maisema näytti lapsen silmin.
Nämä lapsuuden tapahtumat ovat painuneet mieleeni syvästi. Heikkona hetkenä niiden ajatteleminen tuntuu lohdulliselta. Mieleeni alkaa tulvia toivoa ja uskoa. Ennen kaikkea minusta tuntuu, että en ole yksin ajatusteni tai tuntemusteni kanssa. Muillakin on välillä vaikeaa. Tästä selviää. Olipa taikaa tai ei, se yleensä riittää palauttamaan mielen tasapainon ja toimintakykyni palaa ennalleen. Yksin ei ole hyvä olla. Ei lapsena, ei nuorena, ei aikuisena, ei vanhana. Tarvitsemme yhteyttä toiseen ihmiseen. Ehkäpä juuri siksi ajatus vahvaksi tulemisesta yhdessä sai minut tarttumaan haasteeseen jälleen kerran ja lähdin mukaan Go Strongin toimintaan. Lastensuojelutyö ei ole helpoimmasta päästä. Vaikeaksi sen tekee ainakin se, että liian usein oletamme tietävämme syyt perheen tai lapsen vaikeuksiin oman tulkintamme pohjalta ja ryhdymme korjaamaan tämän oletuksen perusteella asioita liian nopeasti. Kuunteleminen ja yhteinen dialogi vaatii harjoittelua. Se vaatii myös uskallusta ja kärsivällisyyttä. Uskoa omaan tekemiseen. Tietysti onnistuminen vaatii myös aikaa, jota on usein aivan liian vähän. Tai ainakin se tuntuu siltä. Tärkeää on kuitenkin muistaa, ettei meidän tarvitsekaan saada aikaiseksi kaikkea yksin. Siksi luottamuksellinen yhteistyö muiden toimijoiden kanssa on niin tärkeä palanen.
Lastensuojelu tarvitsee nuoria ammattilaisia nyt ja tulevaisuudessakin, joten on hyvin tärkeää, että luomme sille riittävät edellytykset. Yritetään olla lannistamatta nuoria vastavalmistuneita omilla pinttyneillä ajatuksillamme. Sen sijaan kuunnellaan ja innostetaan heitä. Opitaan itsekin heiltä ja annetaan uusien ideoiden täydentää vanhaa. Tämä koskee kaikkia toimijoita niin kuntien sosiaalitoimessa, järjestöissä kuin yksityisellä sektorillakin. Nuori ammattilainen tarvitsee tiedon siitä mikä on riittävän hyvä. Hän tarvitsee tunteen siitä, että se mitä hän juuri sillä hetkellä tekee, on merkityksellistä ja tarpeeksi. Riittämättömyyden tunne on salakavala kaveri. Lastensuojelussa jos missä, se nostaa päätään, kun vastassa on välillä kenen tahansa kantokyvyn ylittävää surua ja tuskaa. Tuohon ansaan lankeaa varmasti, ellei tiedä omia vaikutusmahdollisuuksiaan, saa työhön riittävää ohjausta ja koulutusta. Harva meistä on täydellinen osaaja tai ammattilainen suoraan koulunpenkiltä, olipa kyseessä mikä koulutusala hyvänsä. Työ opitaan tekemällä. Mestariksi tullaan saamalla siihen mahdollisuus, menemällä rohkeasti päin haasteita ja yrittämällä oppia työstä, itsestä ja muista, niin paljon kuin mahdollista matkan varrella.
Olet tärkeä. Muista että et ole yksin, olitpa sitten ammattilainen tai asiakas. Mestari löytyy sisältäsi. Kysy neuvoa. Jos tuntuu, että kukaan ei kuule, niin huuda apua. Heikko ei ole se, joka kysyy vaan se, joka luulee pärjäävänsä ilman muita. Yhteys on olemassa. Anna sen avata mielesi mahdottomalta tuntuvan tilanteen edessä. Ehkä se täyttää sinut ja sydämesi taianomaisella valolla, kuten taannoin pienen mestari Karhun toivovan katseen kallion laella. Sinua tarvitaan.
